Kokemuksia Keniasta

Matkanjohtajan loppukommentit tehdytstä matkasta

2011-02-13T18:41:01+02:00

Hei kaikki Kenian matkatoverit!

Yhteinen matkamme on takanapäin. Se mitä suunniteltiin tekevämme , se saatiin tehtyä.
Kirkkorakennus ei tosin tullut aivan valmiiksi mutta Vetelin ryhmän saavutus oli aivan mahtava.
Lahjoittajien alttius ja rakentajien ponnistelut tuottivat hyvän tuloksen. Varmasti aina muistan
sokean isoäidin puheenvuorot kuinka hän todisti unelmien käyvän toteen vielä hänen eläessään.
Hän nautti seisoessaan uuden katon alla omassa kirkossa ja kiitti Jumalaa miehistä, jotka ovat tulleet
kaukaisesta maasta auttamaan heitä mahdottomalta tuntuneen tavoitteen saavuttamisessa.
Ja kuinka hän pyysi Jumalan siunausta rakentajille ja lahjoittajille.

Oli hienoa, että me muutkin pääsimme osallistumaan edes vähän kirkon rakennustöihin.
Maalausryhmä teki hyvää työtä. Käsien työn jälki näkyy siellä vielä vuosia.
Hitsauskoulu onnistui hyvin Eskon ja Leenan hoidossa. Aika oli kovin lyhyt. Toivotaan kuitenkin, että
joku oppilaista olisi saanut kipinän ja mahdollisuuden uuden ammatin harjoittamiseen.
Kotienon kylä on kovassa kasvuvauhdissa ja vaatii lisää koulutiloja, kaivoa ja sähköä. Katsotaan
miten käy. Kompostikäymälä ainakin tullee ahkeraan käyttöön.

Ryhmämme koostui erilaisista taustoista ja eri paikkakunnilta tulleista henkilöistä. Silti yhteistyömme
toimi varsin hyvin. Jokaisella oli halu auttaa ja tehdä työtä toisten hyväksi. Ehkä joku kenialainen sai
rohkaisua työstämme tai sanoistamme. Kiitos, että muistitte ohjeet joustavuudesta.
Olen kiitollinen, että olen saanut tutustua teihin ja saanut jokaiselta jotain oppia
elämän tulevaa matkaa varten.

Tästä eteenpäin matkamme Keniaan vuoden 2011 tammikussa on talletettuna digitaalisin keinoin
teknisiin välineisiin ja ennenkaikkea osanottajien muistoihin, jotka vanhan viisauden mukaan muuttuvat
sitä kultaisemmiksi, mitä kauemmin matkasta on kulunut. Hyvä oli matkamme. Muistellaan sitä yhdessä
kun tapaamme.

Lainaan tähän loppuun kirkon juhlallisuuksissa esitetyn rukouksen sanoja: ""Jumala siunatkoon teitä
jokaista, jotka olette uhranneet aikaanne ja varojanne toisten ihmisten auttamiseen!"

Sydäntalven terveisin

Pekka

Omalta osaltani Kenianmatkan bloginpito loppuu näihin sanoihin. Kiitos kaikille mielenkiinnosta. Keniankuvia voit katsella tämän linkin kautta:

https://picasaweb.google.com/104429143069461582356/KuviaKenianMatkalta12142201102?authkey=Gv1sRgCOWR0qHtr-W_LA&feat=directlink

24. päivä - Kotimatkalla

2011-02-08T13:58:01+02:00

Aamutuimaan tänä ihan viimeisenä Kenianpäivänä saimme tutustua kaupunkiin kiertoajelun merkeissä ja eräässä hienossa ostoskeskuksessa saimme loppurahoja poltettua ihan kiitettävästi. Jännitimme siellä, saavatko Pekka ja Pirkko jaTilla Khanan viisuminsa, kun heillä olisi lähtö sinne vielä tässä kuussa. Onnistuihan se, kun annettiin aikaa. Olimme iloisia kaikki. Jakaannuttiin vielä. Puolet lähti eläintarhaan, puolet yhteen todelliseen matkamuistomyymälään. Oli kalliin puoleinen paikka, joten ei ne meistä paljon hyötyny. Etäisyydeltä tutkailtiin slummia. Ei hääppöseltä näytä. Luoja varjele ihmistä sellaseen joutumasta.

Iltasella lento Pariisiin noin kolme tuntia ja hirmusta laukkaa terminaalin toiseen päähän. Juuri ja juuri ehdittiin koneeseen. Arvaa ehtikö matkatavarat? Siihen saimme vastauksen kuulutuksesta Seutulassa , kun puoliltapäivin sinne laskeuduimme.

Oli siis 25 päivä illassa, kun olin kotona – noudettuna. Matkalaukkukin pari minuuttia vailla puolenyön.

Yhteenveto tästä kaikesta seuraa ja valokuvia, jos vielä jaksat…….

23. päivä - lähtöpäivä

2011-02-08T13:57:01+02:00

Lähtöpäivän aamu. Monta asiaa vielä kesken. Konttia piti järjestellä ja palauttaa sairaalan verstaalle sinne kuuluvat tavarat. Keittiön pöytä repsotti aina vaan, enkä suurin surminkaan voisi häippästä maisemista täyttämättä lupaustani. Korjasin sen viimein ja kiitokseksi sain kuulla kaksi taidokkaasti esitettyä laulua. Äänitin ne jopa. Ostin heille vielä kaulakorun kullekin kiitokseksi loistavasta keittotaidosta. Monelle muullekin oli oma keräys kiitokseksi näistä viikoista. Siivouksesta, johon en kyllä laittanut ropoakaan, koska Inkeri meillä hoiti sen puolen täydellisesti. Pyykinpesusta, johon laitoin suurimman setelin, koska joka ilta oli likaantuneet vaatteet taas puts plank. Saunan lämmityksestä saunamiehelle, olihan se mahtavaa päästä työpäivän päätteeksi hikoilemaan – jos sitä vielä sai tihkumaan jonkun pisaran sen helteisen päivän päätteeksi. Rahaa en laittanut, vaan annoin hänelle tehokkaan linkkuretkisahani. Mykkäpojalle kai vanhan tavan mukaan pojan koulutukseen muutama satku. Onhan hän tavattoman avulias, joten jo senkin vuoksi. Asioiden hoitajalle ja tulkille paikallisten suuntaan annettiin kännykkä, jolla pääsee nettiin. Sitä hän toivoi ja Voitolta sellainen löytyi. Vähän rahaa vielä, niin kaikki tässä ympäristössä oli hoidettu.

Mutta sitten vielä kirkolle katsomaan, miltä ikkuna näyttää asennettuna ja jakamaan loput vaatteet rakennusporukalle. Olin nääs päättänyt uusia karteroopini tän matkan puitteissa. Sinne jäi paidat ja housut ja haalarit ja turvakengät sun muut. Ne oli heille suuri juttu. Henki tahto topata, kun kiitokseksi halattiin. Lopulta sitten lähdettiin kohti Kisumun lentokenttää kevein kantamuksin. Kolmella Hiacella. Yhdessä matkalaukut ja kahdessa me matkustavaiset. 200 m ja ensimmäinen hajalla. Toinen löytyy aina tilalle, joten ajoissa oltiin kentällä. Vajaa puoli tuntia ilmassa ja Nairobi allamme. Taas kolme hiakkea ja samaan majapaikkaan, kuin tullessa. Sielläpä olikin jo paikalla tuttuja meidän kylästä. Yx pappi ja johtava lääkäri sairaalalta, joka asui samaa taloa kanssamme. Ihmettelinkin, kun isäntää ei ollenkaan näkynyt viikolla mangopuun alla. Heillä oli jokin seminaari täällä.

22. päivä - Viimeistä viedään

2011-02-07T14:24:01+02:00

Aamutuimaan kävelimme porukalla kirkolle tekemään loppuja hommia valmiiksi. Enemmän se oli kivien keruuta tontilta sakastin lattian täytteeksi ja hiekan kärräämistä samaan paikkaan. Aina oli uusi kotsu alla, kun edellinen täyttyi. Autokuormathan täällä tyhjenee lapiolla niin kuin täytyykin. Tuskin ovat kipistä kuulleet puhuttavankaan. Entäs sepeli sitten. Se tehdään miesvoimin moskalla. Noita sepelimyllyjä näkee harvakseltaan, kun maakunnassa liikkuu. Lattiavalua varten tuotettiin kai kuusi kuorma-autolastia!

Keinutolinjaloista ja muista roskapuista teimmekin saunapuita. Osa kannettiin kotia ja osa tuotiin oikein autolla. Jo vain olikin sauna kuuma tänä viimeisenä iltana. Tytöt pyöräyttivät oikein saunakahvit ja lopuksi poksautettiin vielä samppanjapullo projektin päättymisen kunniaksi.

Iltapäivällä urakoin halkaisten niitä loppuja laudanraatoja räystäisiin, joita oli kauimmin potkittu sivuun. Pari kaveria auttoi, senkun hoksasivat ja olihan siitäkin suuri apu, kun ei ollut mitään kunnollista tasoakaan homman tekemiseen. Ne riittivät sitten juuri ja juuri tähän tarpeeseen, lyhentyen kuitenkin koko ajan. Katto saatiin siis valmiiksi viimeisenä päivänä ennen kotiinlähtöä.

Viimeiselle päivälle kasautui pari ikimuistettavaa hetkeä. Ensin päivällä rappari taiteili seinään muistolaatan, johon me kaikki varsinaiset kirkonrakentajat, Simo, Mauri, Inkeri, Maarit ja minä painoimme kämmenemme jäljen. Leolta nyt ei saatu jälkeä tietenkään, mutta nimi komeilee siinä toisten joukossa. Kaikki paikallaolleet seurasivat innokkaina outoa tapahtumaa ja hurrasivat toimituksen päätteeksi.

Illalla olikin sitten juhlat, johon osallistuivat kaikki mahdolliset tahot siksi, että sovittiin rästihommista ja niiden maksamisesta. Silla tavalla kaikki meni nappiin, että juuri tänään saimme maksettua kaikki tavarat ja tarvikkeet toimittajalle ja näin ollen silkkaa rahaa tarvitsi jättää vain miesten palkkojhen maksuun Ne jäivät seurakuntalaisten toivomuksesta heidän rahastonhoitajalleen. Rahat laskettiin kaiken kansan nähden, ettei kukaan pysty ketään huijaamaan. Tämäkin tapahtui kännyköiden ja taskulamppujen valossa. koska pimeys taas laskeutui aikaisin. Lampunvalossa myös kaikki kiitospuheet pidettiin ja lahjat jaeattiin. Niitä ei ollutkaan vähän, Kaikki saimme suuret kauniit värikkäät huivit. Pekka-pastori jopa kaksi. Toisen harteille, toisen lanteille. Ananas vielä kaikille ja suuri pähkinäpussi. Miehille vielä olkihatut. Maaritille painava saviruukkuamppeli ja Inkerille käsinpunottu kassi. Kyllä oli lapsilla suu messingillä, kun tapahtumaa juhlistettiin limpparipullolla jokaiselle.

21. päivä - Voiko minuutin sisään kolaroida kahteen kertaan?

2011-02-01T08:05:01+02:00

Simon ja Leenan kanssa Kisumuun rahaa nostamaan pankista ja repimään pankin seinästä. Projektin läpivieminen halutulla tavalla vaatii melkoisia ylimääräisiä ponnisteluja. Rahat oli loppua tykkänään. Onneksi Pohojanmaa on kykköjen perinteinen kotimaa. Avunhuuto asiasta sai laajat kansanjoukot yhteisrintamaan. Avustuksia tuli lisää ainakin viis donaa. Kai ympäri maata huhu kiersi. Tiedän avustuksia tulleen ainakin pääkaupunkiseudulta ja jopa Ruotsin länsirannikolta asti. Neljä tonnia saimme nostettua ja oikein ajan kanssa. Se tarkoittaa vähän yli neljääsataatuhatta shillinkiä ja on metrimitalla mitaten noin 20 cm korkea pino. Juuri ja juuri päivä riitti niiden haalimiseen. Ostettiin silti vielä kolmentuuman nauloja muutama kilo sekä vetonarun agrekaattiin.

Kului sitä aikaa jo menomatkalla, kun taksimme joutui oikein kahteen kolariin, yhden minuutin välein. Ensin takapää ajettiin sisään takaatulevan toimesta. Siinä ei kauan kädet heiluneet, kun jatkettiin matkaa. Seuraavaksi ajoimme suoraan moottoripyörätaksin päälle, kun oli niin hampurilaiselle kiire. Ei meillä, vaan näköjään kuskilla. Molemmat miehet kyntivät piennarta ja jälki oli sen mukaista. Olimme juuri ohittaneet poliisipartion noin sata metriä aikaisemmin, mutta heitä kyseinen tapaus ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Oikein piti hihasta vetää paikalle, kun haluttiin joku virallinen arviointi tapahtumalle.

Mullakin lämmin veri valui pitkin reittä ja säärtä. Siinä odotellessa kävin nääs pisulla pensaikossa, ja tökkäsin lonkkani johonkin anopinkielen piikkiin. Sekunnissa veri oli varpaissa asti. Poliisilla meinas pokka pettää, kun esitin havainnollisesti tapahtuneen. Luuli nääs ensin minunkin loukanneen itseni siinä kolarissa. Rauhoittui ajotyyli huomattavasti tapahtumien jälkeen. Kotimatkalla ei sydän hypännyt kurkkuun enää montaakaan kertaa. Viiskymppiä koko reissu.

Aasinkärryt takuuremontissa. Nyt on jo hännänalustakin verillä. Ja Tilla itkee. Jarruhihna alemmaksi ja aisanpäitä ylemmäs. Takuu pelaa. Huominen näyttää, vieläkö muutetaan mitoituksia. Kohta tarttis olla kunnossa, kun keskiviikkona jo häippäsemme näiltä main. Kauheella kiireellä kiinnitimme Esan kanssa puutarhan portin saunan seinään. Mykkäpoika oli hyväksi avuksi. Ensin kiviporalla reiät saunasta päin läpi seinän, lapullisen tapit perään ja taas lappu ulkopuolelle. Hitsataan. Oven kehys näihin ja tappi vielä maahan. Valmis on. Johtajan vaimolta vatillinen mangoja kiitokseksi. Maistuis varmaan sullekin.

20. päivä - Rikos ei kannata

2011-02-01T07:48:01+02:00

Heti aamulla Pekan kanssa Kendun keskustaan katsastamaan ikkunantekijän tekosia. Apua olisivat mielellään ottaneet hitsaukseen. Lupailinkin vähän. Onneksi siitä ei tullut mitään, kun autosta meni norra poikki ja auto ajettiin korjaajalle. Enkä siis päässyt takaisin hakemaan tarvikkeita. Olosuhteet ei olis ollu hääppöset, kun olis joutunu työskenteleen taivasalla pölyisen maantien luiskalla. Kokemuksen vuoksi olisin halunnut kokeilla. Kaksi hitsauskonetta oli esillä, toinen aivan uusi, sähköjohdot yksitellen pistorasiassa. Toinen maailmankaikkeuden alkupäiviltä. Vielä saatte nähdä kuvan siitäkin keksinnöstä.

Vaikka valkkasimme ja ostimme puuttuvat laudat ja ruodelaudat, kattonaulat ja niiden tiivisteeksi auton sisärengasrimpsua, jouduimme vielä odottelemaan pitkän tovin, ennen kuin palat oli hitsattu ja jousi paikallaan. Ei olis kannattanu odotella. Kun auto laskettiin alas, niin silloin se paukahti taas uudelleen kahtia. Mulle se ei ollut yllätys, kun olin nähnyt sen sauman. Sanoinkin epäilykseni Sethille, kuljettajallemme, ja hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun ennustus kävi toteen. Tilasimme siis moottoripyörätaksit, joilla köröttelimme kotiin parahiksi ruoka-aikaan. Afric Twin tai jopa TrialSkorpa olisi oivallinen kulkupeli näille maanteille. On ne yhtä enskaa. Sadekautena en haluaisi täällä vaeltaa. Matkaa 4 km ja hinta 1.5 euroa vastaava summa.

Kuvailin kylällä otoksia oikealta ja vasemmalta. Puutavara liikkeestä tietenkin, sähköliikkeestä ja myös lihanmyyntikojusta. Kaveri oli intoa täynnä, kun änkesin sisälle asti kameroineni. Tuoksu oli aivan kuin kunnon teurastamossa vain on. Tuore ruho kintereistä koukussa ja kaverilla terävä puukko. Palottelun oikeellisuudesta en kyllä menisi takuuseen. Köntti kuin köntti, mahtuu kyllä toleransseihin. Supermarketin tyhjensin lasten varvassandaaleista. Moni paljasjalka vielä ilahtuu.

En lähtenyt enää kirkolle, vaan syvennyin kaksoisveljeni aasin kärryihin. Muutoksia oli pakko tehdä, kun aasilla hiestää vereslihalle milloin kupeet, milloin persukset. Ja Tilla itkee. Jatkoin aisoja kymmenkunta senttiä ja muotoilin muutenkin. Takuu pelaa.

Mangopuun alla oli aika sulkeiset, kun kaikki liikenevät kädet valjastettiin lävistämään tiivisterimpsusta leikattuihin paloihin naula. Äkkiä oli tuhat naulaa saanut tiivisteensä. Yhtäkkiä oli Pirkon sakset hävinneet ja niin oli myös kadunlakaisija, joka hetki sitten oli ollut niin niin avulias. Ja eikun rouva perään ja onnistuu löytämäänkin epäillyn. Kaveri vaan levittelee käsiään ja löytää taskuistaan vain vesipullon. Mutta naisen vaisto havaitsee aivan muuta. Salamana käsi voron taskuun ja vott, saksethan ne siinä. Kaveri ei ehdi kissa sanoa, kun on jo saanut sellaisen fliitin ympäri korvia, että muistaa sen vielä kuolinvuoteellaankin. Kuinka ollakaan, paikalle sattuu pari silmäätekevää kravattimiestä. Kuulustelut käyntiin ja syyllinen kiemurtelee kuin auton alle jäänyt käärme. Mukulatkin nauroi siinä vierellä niitä selityksiä. Tuomio. Ulos portista ja pysy siellä.

Saa nähdä selvittääkö kyseinen tahtorouva lopulta myös mystisesti kadonneiden kahden Fiskarsin pistolapion kohtalon. Poliisilla ja palkanmaksun keskeytyksellä on jo uhattu. Joku jo kysyi Pekalta, millä siinä "Täällä vartioin minä" -varoitusplakaatissa portinpielessä uhataan. Sakset tallessa, kaikki hyvin.

Anne piti yhteisen iltatilaisuuden ruokailun jälkeen. Jokaiseen nimellä varusteltuun paperiin kukin kirjoitti adjektiivin kyseisestä henkilöstä. Näin saatiin kattava kuvaus kustakin matkalaisesta. Hauskaa riitti koko rahan edestä. Iltarukouksen jälkeen ohjelma oli taas vapaa. Meikäläisellä se tarkoittaa tätä blogia.

19. päivä - Juliuksen luona kylässä

2011-01-31T08:56:01+02:00

Lauantai ja sapatti.

Meidät rakentajat oli kutsuttu jumalanpalvelukseen omalle kirkollemme. Sinne mentiin kans, oikein oli odotettu tätä hetkeä. Matka oli raskas, vaikka olikin alamäkeä. Pusseja ja nyssyköitä oli yli sallitun rajan, vaikka eilen kapsäkkejä jo vietiin autolla. Annoimme omat tuliaisemme kirkon vanhimpien jaettavaksi tarvitseville.

Tilaisuus pidettiin tietysti siinä vanhassa rakennuksessa. Yllätykseni oli suuri, kun Julius olikin maallikkosaarnaaja kirkossamme. Ei ollut poika paljon metelöinyt asiasta.

Aluksi oli raamatun tutkiskelua. Kumpikin kansa omilla puolillaan. Lapset veivät muutaman penkin ulos, koska heillä oli omat jutut puiden varjossa. Vanhemmat heistä äkseerasivat jotain esitystä varten. Alle kouluikäiset istuivat papinrouvan kahta puolta ja harjoittelivat lauluja. Tilaisuus jatkui, kun piispa saapui paikalle. Oli kyllä niin uninen, ettei varmaan tiennyt juuri mitään koko tilaisuudesta. Sen se tiesi kertoa, ettei vielä ole nähty metallisia kattotuoleja hänen reviirillään. Kovasti kiitteli tätä ihmettä. Yksitellen otettiin tekijät esiin ja koko kansan voimalla kiitettiin. Sen tekivät kaikki silmäätekevät vuorollaan. Saarnoineen ja esityksineen tilaisuus kesti kolme ja puoli tuntia. Pirkko tulkkas mulle.

Lounaan jälkeen olikin vuorossa Juliuksen luona vierailu. Mentiin oikein autolla, kun Voitto saatiin kuskiksi. Ajettiin pitkin savannia, aasinpolkuja, laidunmaita ja ojien yli. Lopulta jollain kärrytiellä puskat olivat kasvaneet liikaa ja jouduimme peruuttamaan takaisin. Muutama sata metriä polkua ja perillä oltiin. Ylpeänä meille esiteltiin niin talot kuin tiluksetkin.

Talo oli kahden huoneen savimaja maalattialla. Olohuoneen kalustus oli sohva, kaksi nojatuolia ja pöytä. Pöydän alla luunlaiha kissa imetti ainoaa poikastaan. Samassa kana jo tuli tutkimaan josko jotain olis tippunut lattialle. Ei ollut paljon mistä tippua, kun tarjolla oli vain parimetrinen sokeriruoko nurkassa. Kieltäydyimme kohteliaasti. Seuraavaksi sisään pyrki talon ainoa jäljellä oleva lehmä, joka suomalaisen mittapuun mukaan on kyllä sonnimullikka. Sitten retuutettin sisään dingon näköinen koira.

Toisessa rakennuksessa oli myös kaksi huonetta. Toinen oli päivät keittiönä ja yöt kanalana. Nurkassa oli kolme kiveä, ja nokinen nuotion kolo. Savut sisään niin kuin ennenvanhaan. Toista asui vanhin tyttö pienen, minusta autistisen pojan kanssa.

Kuivuus on tosi ankara juuri nyt ennen sadekautta. Ei uskoisi, että tuo kuiva ruoho koskaan versoisi enää. Kaikki karja on luurangonlaihaa, kun ravintoa ei kerta kaikkiaan ole. Kaikki kulkevat vapaasti missä haluavat. Mitenkähän ne löytävät kotiin illaksi? Maanteiden läheisyydessä kulkevilla laumoilla näkyy olevan paimen. Vaikkei ne kyllä auton alle jäis ominpäinkään. On ne niin hyviä väistämään ja odottamaan vuoroaan. Jopa keskitiellä saattavat pysähtyä.

Onneksi Voitto odotti sen tunnin. Kuolema olis korjannut, jos olis kävelemään joutunut. Erämaan tuntu. Paluumatkalla hoksattiin raskaan aidan takana kaksi identtistä loistohuvilaa. Joku tiesi niiden rakennetun vaimoille. Kaksi vaimoa, kaksi taloa. Ovat kuulemma vain tilapäiskäytössä. Siis talot. Kontrasti on kova. Sekavat on tunteet Juliuksen suhteen.

Kohta kotiin päästyä paikalle pölähti toinen meistä kaksosista, saunamies. Ihan vaan siksi kaksonen, että ollaan samanikäisiä. Saatte vielä nähdä kuvan meistä. Susan hällä oli mukana, ja hänen äitinsä. + muuta sukua. Ovat he ihania ihmisiä.

18. päivä - Viimeinen koulutuspäivä

2011-01-30T12:20:01+02:00

Viimeinen koulutuspäivä. Olimme jo eilen sahanneet ja hepanneet viimeisen työn, jonka näin lopuksi teimme yhdessä. Se on portti johtajan kasvimaalle. Ristikkomateriaalia jäi sopivasti jäljelle. Hitsasimme vuorotellen ja vielä piti kädestä ohjata alkuun. No – saatiin se kursittua kokoon viimein. Kahvan hitsauksesta otin pojat puhutteluun ja kysyin, että jos he olisivat tuo johtaja, niin ottaisitteko sen hitsarin töihin, joka tuon on hitsannut. Saatiinpa siihen lopulta kunnon karvi. Maalauksen jälkeen siivottiin paikat ja eikä muuta kuin lopputili ja lomarahat. Kukin sai 300 extraa ja ison kasan avustusvaatteita ja kamaa jaettavaksi keskenään. Juotiin oikein limpparit päälle ja löin vielä kullekin tonnin kouraan. Ei muuta , kuin ero kamano ja wanere.

Iltapäivästä lähtien pyhitinkin kaiken tarmoni kirkon rakentamiseen. Hakku tuli taas tutuksi ja kottikärryn kahvat. Sitä hiton trompolia tarvitaan tajuton määrä lattian oikaisemiseen. Sairaalaryhmäkin osallistui koko päivän talkoisiin. Voimaa ja vääntöä riitti vaikka muille jakaa. Kaikki liikenevät omat joukot olivat myös mukana. Aurinko pään päällä ja täysi lee. Mites se taas olikaan sen mittarin kanssa auringonpaisteessa silloin? Enemmänkin olisi siirtynyt, kun vaan olisi saatu nakerrettua sitä irti.

Katon pellitys oli jo alkanut eilen ja jatkui hyvää vauhtia tänään. Ikkunaurakkakin oli kai saatu tehtyä, kerrotaan. Viikko tarvittais lisäaikaa, jos haluttais nähdä tämä komeus valmiina. Pakko on kai tulla joskus katsomaan, jos elonpäiviä riittää. Leo tänne on saatava joka tapauksessa, onhan tämä hänen lapsensa.

17. päivä - Kehitysapua viemässä, perille saakka

2011-01-30T12:14:01+02:00

Suoraa päätä kirkolle paikkamaalaamaan eiliset hitsit. Taas sai leikkiä apinaa. Kävin kokeilemassa myös hiekkamontulla hakun heilutusta. Sen voi sanoa, että trompoli on niittaantunut uskomattoman piukkaan. Otti koville saada kottikärryllinen irti. Kyllä hakkumiehillä oli hauskaa, kun laitoin hihat heilumaan. Työnsin vielä kotsulliseni sakastiin asti puolijuoksua ylämäkeen. Koville otti, mutta periksi en voinut antaa, kun olin kerran leikkiin alkanut. Sahasin Samuelin pöytään levyn siitä levystä, minkä auton kyytissä sinne aamulla kontista toimme. Olin näköjään aika ilmestys, kun pompottelin levy pään päällä ja maalipurkki toisessa kädessä kontille takaisin. Hameväkeä ainakin nauratti pahuksesti.

Aika lailla jouduin hiomaan poikien saumoja ennen maalausta. Tuntuu niitä roiskeita ja sytytyksiä olevan joka puolella. Puikko-piru kun tarttuu niin helposti sytyttäessä. Maali kyllä peittää, tuntuivat pojat ajattelevan. No – täällä kyllä riittää tuollainen kohtuullinen taito. Kunpa pääsisivät jossain jatkamaan harjoituksia. Tässä ajassa ei voi mestaria tulla, kun perusteetkin ovat vaikeita asioita.

Kun Kisumun kävijät olivat palanneet, menimme suurella joukolla Nyapurin vammaisten lasten hoitokotiin sovittuun tapaamiseen. Täällä aikaisemmin käyneet osasivat valita tuliaiset mukaan ja kyllä niitä olikin. Muodostimme ketjun täpötäydestä pakettiautosta juhlasaliin. Joulupukkikin saapui vierailulle, ja kaikki kiltit lapset saivat paketteja. Vaatetta oli valtava määrä. Riittää siinä jakamista. Lapsilla oli eriasteisia kehitysvammoja raajoissa ja moni olikin pyörätuolissa. Melko siistejä näyttivät olevan. Meille esitettiin riemastuttava tanssiesitys sekä yhteislaulua.

Poistullessa tulin taas torin kautta. Kuvasin kaikkea mahdollista ja yritin löytää uusia kohteita. Miesrinkikin löytyi pelaamasta aivan käsittämätöntä lautapeliä. Mielissään tuntuivat olevan, kun olin kiinnostunut. Siellä takapihalla oli pieniä koppeja pitkässä talossa. Osa näytti olevan varastoja ja mitä tolkuttomammassa järjestyksessä. Yksi oli ruokapaikka ja heti tarjottiin lautasta. En sitten kumminkaan………… Seuraavassa oli lihakauppa, jossa roikkui tunnistamaton köntti keskellä huonetta katossa. Myyjä oli kai pitkästynyt asiakkaiden puutteessa ja lähtenyt nokosille. Oli siellä hotellikin suurin mainoksin. Ei se myyjä ainakaan siinä ainoassa punkassa maannut. Täti ovensuussa odotti toiveikkaana asiakasta. On kova sana osata muutama sana luon kieltä. Se auttaa kivasti alkuun ja loppu onkin sitten yhtä pantomiimia.

On aamu, kun viimeistelen tätä ja yskittää niin pahuksesti, kun johtajan rouva on sytyttänyt hiilihellansa rappusillaan. Siis meidän keittiön ikkunan alla. Nyt vaan tutkimaan, kuka ei enää kuoputa pihaa. Kanalta se ainakin näytti.

16. päivä - taas yksi päivä takana

2011-01-28T11:12:01+02:00

Samma på svenska. Eli samaa rataa suunnilleen elettiin tänään. Itsellä oli vuorossa vinotukien sovittaminen ja liittäminen. Aasin kyytillä ylimääräiset raudat kontille ja poikia neuvomaan. Maantievarren kojusta ostin puheaikaa kännykkään. Pyysin kaksi tonnin korttia, siis à 10 euroa. Kaikki mitä oli tarjolla, oli muutama satasen kortti. Annoin olla. Ne on ne tienistit samaa luokkaa kuin tarjonta.

Jäin juttelemaan ruumisarkuntekijöiden kanssa, joihin olin tutustunut jo aiemmin. Siinä on heti kaksi firmaa vierekkäin. Annoin kumpaankin kourallisen oikein suomalaisia 2,5 tuuman nauloja. Viimeksi käydessäni siellä oiottiin vanhoja ruosteisia nauloja. Meistä tuli heti ylimmät ystävät. Varmaan saisin alennusta. Valita voi luukulla tai ilman.

Viimeistelimme iltapäivän opinnäytetöitä ja pari niistä saatiin jo maalattuakin.

Iltaruokailun aikaan kotiutuivat Masai Maran safaristit retkiltään. Joukot on siis koossa taas. Illankin ohjelma noudatteli samaa rataa kuin ennenkin. Sauna, suihku, ruokailu, seurustelua ulkona pääasiassa, huomisen suunnittelua, päiväkirjoja ja blogeja. Yks oli tietysti enemmän jalkapallokentällä.