Suoraa päätä kirkolle paikkamaalaamaan eiliset hitsit. Taas sai leikkiä apinaa. Kävin kokeilemassa myös hiekkamontulla hakun heilutusta. Sen voi sanoa, että trompoli on niittaantunut  uskomattoman piukkaan. Otti koville saada kottikärryllinen irti. Kyllä hakkumiehillä oli hauskaa, kun laitoin hihat heilumaan. Työnsin vielä kotsulliseni sakastiin asti puolijuoksua ylämäkeen. Koville otti, mutta periksi en voinut antaa, kun olin kerran leikkiin alkanut. Sahasin Samuelin pöytään levyn siitä levystä, minkä auton kyytissä sinne aamulla kontista toimme. Olin näköjään aika ilmestys, kun pompottelin levy pään päällä ja maalipurkki toisessa kädessä kontille takaisin. Hameväkeä ainakin nauratti pahuksesti.

Aika lailla jouduin hiomaan poikien saumoja ennen maalausta. Tuntuu niitä roiskeita ja sytytyksiä olevan joka puolella. Puikko-piru kun tarttuu niin helposti sytyttäessä. Maali kyllä peittää, tuntuivat pojat ajattelevan. No – täällä kyllä riittää tuollainen kohtuullinen taito. Kunpa pääsisivät jossain jatkamaan harjoituksia. Tässä ajassa ei voi mestaria tulla, kun perusteetkin ovat vaikeita asioita.

Kun Kisumun kävijät olivat palanneet, menimme suurella joukolla Nyapurin vammaisten lasten hoitokotiin sovittuun tapaamiseen. Täällä aikaisemmin käyneet osasivat valita tuliaiset mukaan ja kyllä niitä olikin. Muodostimme ketjun täpötäydestä pakettiautosta juhlasaliin. Joulupukkikin saapui vierailulle, ja kaikki kiltit lapset saivat paketteja. Vaatetta oli valtava määrä. Riittää siinä jakamista. Lapsilla oli eriasteisia kehitysvammoja raajoissa ja moni olikin pyörätuolissa. Melko siistejä näyttivät olevan. Meille esitettiin riemastuttava tanssiesitys sekä yhteislaulua.

Poistullessa tulin taas torin kautta. Kuvasin kaikkea mahdollista ja yritin löytää uusia kohteita. Miesrinkikin löytyi pelaamasta aivan käsittämätöntä lautapeliä. Mielissään tuntuivat olevan, kun olin kiinnostunut. Siellä takapihalla oli pieniä koppeja pitkässä talossa. Osa näytti olevan varastoja ja mitä tolkuttomammassa järjestyksessä. Yksi oli ruokapaikka ja heti tarjottiin lautasta. En sitten kumminkaan………… Seuraavassa oli lihakauppa, jossa roikkui tunnistamaton köntti keskellä huonetta katossa. Myyjä oli kai pitkästynyt asiakkaiden puutteessa ja lähtenyt nokosille. Oli siellä hotellikin suurin mainoksin. Ei se myyjä ainakaan siinä ainoassa punkassa maannut. Täti ovensuussa odotti toiveikkaana asiakasta. On kova sana osata muutama sana luon kieltä. Se auttaa kivasti alkuun ja loppu onkin sitten yhtä pantomiimia.

On aamu, kun viimeistelen tätä ja yskittää niin pahuksesti, kun johtajan rouva on sytyttänyt hiilihellansa rappusillaan. Siis meidän keittiön ikkunan alla. Nyt vaan tutkimaan, kuka ei enää kuoputa pihaa. Kanalta se ainakin näytti.