Iltayöstä satoi aikalailla. Aamulla ihan kohtuullisen viileetä. Vasarahaikara ei kai tykännyt aamulla, kun asioin sen pesäpuun alla ja pudotti aika risukasan päälleni nousulennossa. Tähtäsi oikein.

 

Kisumun matka aloitettiin käymällä kirkolla. Siis sillä meidän kirkolla. Siellä olikin yllätykseksemme suuri määrä seurakuntalaisia meitä vastassa. Joukolla käytiin läpi projektia Pekan johdolla. Kattokulmat ja kattotuolien väri, sekä seinien rappaus. Oikein vanha täti piti pitkän puheen ja rukouksen. Seurakunnan pastori lausui myös lämpimiä sanoja. Puheet käännettiin. Pyöreä pastorin vaimo imetti tilaisuuden ajan. Sitä ei tarvinnut tulkata millään kielellä. Valtava innostus oli vallalla, toivottavasti pystymme vastaamaan toiveisiin. Apua oli luvassa seurakuntalaisten taholta, mikä oli hyvä merkki.

 

Ja eikun matkaan. Hiacen neljänneltäkin penkkiriviltä asti pystyy luomaan jonkunlaisen kuvan tämän maan elämänmenosta. Yrittäjänä kai on joku mahdollisuus saada jotain särvintä, vaikka näyttää kyllä siltä, että suurin osa asiakkaista on yhtä heikossa jamassa. Moni siinä asiakasta ootellessa vetää sikeetä kamojensa päällä. Ja voi sitä tarjonnan kirjoa. Näyttävät jotenkin erikoistuneenkin tietyille alueille eri ammattialat. Mm. puusepät, siinä savisella tienpientareella ne  syntyy niin sängyt kuin ruumisarkutkin.

 

Rautakauppa täällä tuntuu olevan intialaisten hallussa. Punaiset täplät otsalla ainakin. Apumiehet oli kyllä alkuperäisiä, eikä niistä tuntunut pulaa olevan. Rauta liikkui pikkusen rivakasti. Ensimmäinen kauppa alkoi siestalla kesken kaupanteon ilman selityksiä. Ei tiennyt mutzabi, mitä menetti. Hyödynsimme siesta-ajan täydentämällä provianttia aivan länsimaisessa kaupassa Nakumatissa. Toinen rautakauppias ymmärsi yskän, ja paneutui meidän tarpeisiimme. Kaksi tuntia kauppaa hierottiin ja tulos tyydytti molempia osapuolia.  RHS-putket, aaltopellit, lattaraudat , naulat ja tiivisteet niihin. Niin, ja kalkkia vielä sementin sekaan rappaukseen. Pekan sisällä raksuttaa laskukone kohtalaisella bittinopeudella. Kaikessa järkeilyssä tarvikkeiden suhteen Simo ja Mauri ovat hakoja. Tytöt jaksoivat urheasti seurata sessiota. Varmaan auttoi, kun yönmustat pojat olivat ujosti, mutta aika lailla kiinnostuneita luunvaaleista asiakkaista. Seth, tämä korvaamaton apu kaikissa järjestelyissä täältä sairaalayhteisöstä, oli jo hankkinut valmiiksi kuljetuksenkin.

 

  Ja rahalla maksettiin.  Sillä rahalla, jota pari tuntia vekslattiin arvokkaan näköisessä pankissa. Turvassa oltiin. Kalasnikovit  tanassa ovia vahdittiin. Oli kyllä aihettakin. Jos kuka on klapeja kantanut käsivarrellaan tietää siis paljonko Simolla oli seteleitä repussaan. Harmillisen paljon se keveni tietenkin. Ehdittiin kuin ehdittiinkin iltaruokailuun. Ruoka on siis täällä sairaalalla todella maukasta ja huolitellusti laitettu esille. Keittiöhenkilökunta pelkkää hymyä, niin kuin valtaosa ihmisistä täällä muutenkin on.