Heti aamulla Pekan kanssa Kendun keskustaan katsastamaan ikkunantekijän tekosia. Apua olisivat mielellään ottaneet hitsaukseen. Lupailinkin vähän. Onneksi siitä ei tullut mitään, kun autosta meni norra poikki ja auto ajettiin korjaajalle. Enkä siis päässyt takaisin hakemaan tarvikkeita. Olosuhteet ei olis ollu hääppöset, kun olis joutunu työskenteleen taivasalla pölyisen maantien luiskalla. Kokemuksen vuoksi olisin halunnut kokeilla. Kaksi hitsauskonetta oli esillä, toinen aivan uusi, sähköjohdot yksitellen pistorasiassa. Toinen maailmankaikkeuden alkupäiviltä. Vielä saatte nähdä kuvan siitäkin keksinnöstä. 

 

Vaikka valkkasimme ja ostimme puuttuvat laudat ja ruodelaudat, kattonaulat ja niiden tiivisteeksi auton sisärengasrimpsua, jouduimme vielä odottelemaan pitkän tovin, ennen kuin palat oli hitsattu ja jousi paikallaan. Ei olis kannattanu odotella. Kun auto laskettiin alas, niin silloin se paukahti taas uudelleen kahtia. Mulle se ei ollut yllätys, kun olin nähnyt sen sauman. Sanoinkin epäilykseni Sethille, kuljettajallemme, ja hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun ennustus kävi toteen. Tilasimme siis moottoripyörätaksit, joilla köröttelimme kotiin parahiksi ruoka-aikaan. Afric Twin tai jopa TrialSkorpa olisi oivallinen kulkupeli näille maanteille. On ne yhtä enskaa. Sadekautena en haluaisi täällä vaeltaa. Matkaa 4 km ja hinta 1.5 euroa vastaava summa.

 

Kuvailin kylällä otoksia oikealta ja vasemmalta. Puutavara liikkeestä tietenkin, sähköliikkeestä ja myös lihanmyyntikojusta. Kaveri oli intoa täynnä, kun änkesin sisälle asti kameroineni. Tuoksu oli aivan kuin kunnon teurastamossa vain on. Tuore ruho kintereistä koukussa ja kaverilla terävä puukko. Palottelun oikeellisuudesta en kyllä menisi takuuseen. Köntti kuin köntti, mahtuu kyllä toleransseihin. Supermarketin tyhjensin lasten varvassandaaleista. Moni paljasjalka vielä ilahtuu.

En lähtenyt enää kirkolle, vaan syvennyin kaksoisveljeni aasin kärryihin. Muutoksia oli pakko tehdä, kun aasilla hiestää vereslihalle milloin kupeet, milloin persukset. Ja Tilla itkee. Jatkoin aisoja kymmenkunta senttiä ja muotoilin  muutenkin. Takuu pelaa.

 

Mangopuun alla oli aika sulkeiset, kun kaikki liikenevät kädet valjastettiin lävistämään tiivisterimpsusta leikattuihin paloihin naula. Äkkiä oli tuhat naulaa saanut tiivisteensä. Yhtäkkiä oli Pirkon sakset hävinneet ja niin oli myös kadunlakaisija, joka hetki sitten oli ollut niin niin avulias. Ja eikun rouva perään ja onnistuu löytämäänkin epäillyn. Kaveri vaan levittelee käsiään ja löytää taskuistaan vain vesipullon. Mutta naisen vaisto havaitsee aivan muuta. Salamana käsi voron taskuun ja vott, saksethan ne siinä. Kaveri ei ehdi kissa sanoa, kun on jo saanut sellaisen fliitin ympäri korvia, että muistaa sen vielä kuolinvuoteellaankin. Kuinka ollakaan, paikalle sattuu pari silmäätekevää kravattimiestä. Kuulustelut käyntiin ja syyllinen kiemurtelee kuin auton alle jäänyt käärme. Mukulatkin nauroi siinä vierellä niitä selityksiä. Tuomio. Ulos portista ja pysy siellä.

 

Saa nähdä selvittääkö kyseinen tahtorouva lopulta  myös mystisesti kadonneiden kahden Fiskarsin pistolapion kohtalon. Poliisilla ja palkanmaksun keskeytyksellä on jo uhattu. Joku jo kysyi Pekalta, millä siinä "Täällä vartioin minä" -varoitusplakaatissa portinpielessä uhataan. Sakset tallessa, kaikki hyvin.

 

Anne piti yhteisen iltatilaisuuden ruokailun jälkeen. Jokaiseen nimellä varusteltuun paperiin kukin kirjoitti adjektiivin kyseisestä henkilöstä. Näin saatiin kattava kuvaus kustakin matkalaisesta. Hauskaa riitti koko rahan edestä. Iltarukouksen jälkeen ohjelma oli taas vapaa. Meikäläisellä se tarkoittaa tätä blogia.